Olin tulossa tapaamaan ihkauutta englantilaista poikaystävää Lontooseen. Lontoo ei ollutkaan koskaan aikaisemmin sattunut matkan varrelle, joten päätin saapua päivää aikaisemmin, jotta ennättäisin nuuhkia ilmapiiriä vähän omin päin.
Matkatavaroita ei kuitenkaan ilmestynyt koneen sisuksista, ja niinpä ainoa vaihtoasu oli käsilaukkuun viime hetkellä tungettu mekkomallinen yöpuku. Menin se päällä iltapalalle pubiin, jossa irlantilaiset juhlivat antaumuksella Pyhän Patrikin päivää. Jouduin kolmanneksi osapuoleksi vanhemman, jo vähän pökerryksissä olevan pariskunnan pöytään.
He vähän kommentoivat pitsihörhelömekkoa, joten siinä tuli muiden asioiden ohella puheeksi myös teille tietymättömille joutunut matkalaukku. Olin kai aika säälittävän näköinen, sillä he tarjosivat minulle oitis yösijaa omassa kodissaan.
Kun vaimo poistui vessaan, mies vetäisi takkinsa auki – ja alla ei ollut mitään! Nopeasti hän selitti olevansa varas: pukukoppiin mennään muka sovittamaan jotain vaatekappaletta, ja jos turvamiehet ihmettelevät, ei taskussa tai laukussa ole koskaan mitään. Päällä on vain hyvin silitetty paita.
Hän tarjoutui hankkimaan minulle heti huomenissa uuden vaatevaraston samalla menetelmällä, kunhan vain määrittelen värin ja annan vähän muuta osviittaa.