Kirjeitä Joulupukille

Kirjeitä Joulupukille


KATEGORIA Taide ja kulttuuri KUMPPANI Kansallisarkisto
Kirjeitä Joulupukille

Joulupukki saa joka vuosi kasoittain kirjeitä lapsilta ympäri maailman. Joulun jälkeen joulupukille lähetetyt kirjeet kootaan ja niistä osa säilytetään Oulun maakunta-arkistossa, joka on osa Kansallisarkistoa. Ahkerimmin Joulupukille on kirjoitettu Suomen lisäksi Englannista, Japanista, Italiasta, Ranskasta, Liettuasta ja Puolasta.

Iloksemme olemme saaneet luvan julkaista kokoelman Britanniasta saapuneita kirjeitä, joita on kerätty talteen Napapiirin postikonttorista vuodesta 1997 alkaen. Kirjeet tarjoavat ikkunan lasten elämään eri maissa eri aikoina ja ovat siten arvokasta ja suurimmaksi osaksi myös iloista ja hellyttävää historia-aineistoa.

Lue lisää Joulupukin arkistoista: Kansallisarkisto

 

1. Suloisessa kirjeessään Ben ihmettelee, miten Joulupukki pääsee hänen taloonsa.

 

2. Tässä kirjeessä keskitytään olennaiseen. Pieni Abby on keksinyt, että hän voi esittää toivomuksensa tehokkaimmin kuvien avulla.

 

3. Tommy on huomannut, että kaikki eivät jostain syystä usko Joulupukkiin.

 

4. Erica miettii, mitä herkkuja hän voisi jättää pukkia varten. Sherrya vai porkkanoita poroille?

 

5. Hollie on kirjoittanut Joulupukille hyvin kohteliaan kirjeen, ja hän toivoo, että myös porot osaavat käyttäytyä. Hollien toiveiden joukossa ovat muun muassa ”Kortti” ja ”Taianomainen unelmatalo”.

 

6. Richard on piirtänyt pukille upean kimaltelevan joulukuusen.

 

7. Pikku-Hannah tekee ”joskus” niin kuin käsketään, ja hänen mielipuuhiinsa kuuluu isän kasteleminen.

 

8. Tämä lapsi on hyvin avuliaasti laskenut kaikkien lahjatoiveidensa hinnat valmiiksi. 

 

9. Brian on hyvin rehellinen – ”olen ollut vähän laiska, näsäviisas ja tuhma”. 

 

10. David on yrittänyt kovasti olla kiltti, mutta hän tunnustaa Joulupukin vallan päättää viime kädessä, ansaitseeko hän lahjoja vai ei.

 

11. Löytääköhän Joulupukki tälle lapselle ”Ma Ma Da Da” -nuken?

 

12. Rebeccan kirjeessä keskitytään olennaiseen eli lahjoihin, ja hän on myös piirtänyt Pukille havainnollistavia kuvia lahjatoiveisiin liittyen.

 

13. Amanda on selvästi Spice Girls -fani!

 

14. Tämä on luultavasti ensimmäinen kirje, jonka Alex on kirjoittanut Joulupukille ihan itse.

 

15. Nicola on kirjoittanut Joulupukille suloisen runon, joka tosin on hieman katkera poroja kohtaan.

Jos kuvan tekstiä on vaikea lukea, lue selvennys kuvan alta.

”Dear
SANTA

My name is Nicola
Iam hoping for Christmas to get all the little stocking fillers
but for my big present I would like dream phone the board game
I would all so like a Labrador it would be a very nice
But my Mum said I wont walk it and she will end up walking it in the
rain but I always walk my friends Labradors in the rain.
On Christmas eve my family and I are going to Bluebeckers and
on Christmas day we are going to my Mums boyfriends house and we will have his kids to
play with then on boxing day we are going to my Aunty and Uncles to see my Cousins
and other Aunty and Uncles.
we are going to get lots of thank yous because I have got lots of presents for other people
and I can’t wait to give them to them.

Please reply

POEM FOR SANTER AND reineers
SANTA AND RUDOLF WERE ON THERE WAY TO DELIVER SOME
PRESENTS ALL THE OTHER REINEERS HAD NOT WRAPPED THE PRESENTS
SANTA GOT VERY CROSS
AND HAD TO DO TWO ROUND’S
HE REALLY MADE RUDOLF WORK HARD
THEY WERE DROPPING TO THE FLOOR WHEN THEY GOT BACK.-

BY NICOLA

SANTA PLEASE MAKE AL MY WISHES COME TRUE.”

 

16. Joe on ollut kova Arsenal-fani jo 5-vuotiaana!

 

17. Tämä lapsi toivoo, että Joulupukki tekisi maailmasta paremman paikan. Ja toivoo samalla pyssyä lahjaksi.

 

18. Tämä lapsi pysyttelee tiukasti asiassa.

 

19. Stefanilla on pitkä lista toiveita, jotka heijastelevat parinkymmenen vuoden takaisia lahjatrendejä. Onko mikään toivelahjoista sinulle tuttu? 

 

20. Tottenham-fanituotteet ja Tekken 2 -peli olivat Kylen toivelistalla vuonna 1997.

 

21. Mitenköhän Joulupukki onnistui paketoimaan Bayramin toivoman suklaakakun?

 

22. Louise Clairen kirjeeseen on helppo samaistua  – emmekös me kaikki ole joskus hyviä, joskus pahoja?

 

23.Tämän havainnollistavan kuvan avulla Tommy haluaa varmistaa, että pukki löytää hänen talonsa.

 

24. Joulupukki on lähtenyt matkaan! Suomalaiset lapset pääsevät tapaamaan Joulupukin henkilökohtaisesti, mutta Iso-Britanniassa Pukki käy vain jättämässä lahjat lapsille joulupäivän vastaisen yön aikana.

 

25. Christopherilla on kinkkisiä kysymyksiä Joulupukille – varsinkin kolmas kysymys on todellinen mysteeri. Samanlaisia asioita pohtii varmasti moni pukkiin uskova lapsi.

Lisää Taide ja kulttuuri

Näytä lisää