Jean Sibeliuksen päiväkirjan sivuja

Jean Sibeliuksen päiväkirjan sivuja

Elokuu 1911, syyskuu 1920

KIRJOITTAJA Jean Sibelius KATEGORIA Taide ja kulttuuri KUMPPANI Kansallisarkisto
Jean Sibeliuksen päiväkirjan sivuja

Kansallisarkistossa säilytettävän Jean Sibeliuksen arkiston käsikirjoituksiin kuuluu Jean Sibeliuksen päiväkirja vuosilta 1909-1944. Sen sivuilla käsitellään musiikkielämän kollegoita, ajankohtaisia tapahtumia sekä perheen arkea mutta myös menetyksiä ja vastoinkäymisiä, niin taloudellisia kuin taiteellisiakin.

Elokuussa 1911 Sibelius on tuohtunut saksalaisen kriitikon arvostelusta ja harmissaan työskentelyn hitaasta etenemisestä mutta saa lohtua saapuneesta Rosa Newmarchin ystävällisestä kirjeestä.

Rosa Newmarch (1857- 1940) oli vaikutusvaltainen englantilainen musiikkikirjailija jonka teoksilla, esimerkiksi lyhyellä Sibelius-elämäkerralla (1906), oli vaikutusta  Sibeliuksen musiikin tunnetuksi tulemiseen Englannissa ja USA:ssa.

Syyskuussa 1920 Sibelius kirjoittaa hyväksyneensä tarjouksen kolmesta konsertista Lontoossa helmikuussa 1920. Rosa Newmarch toimi tarjouksen välittäjänä, kuten sähkeestä käy ilmi. Sibelius esiintyi kevättalvella 1921 Lontoossa useasti ja konsertit olivat menestys.

Lisää Taide ja kulttuuri

Näytä lisää