Britannia tarkastelee Suomen itsenäisyyden tunnustamista

Britannia tarkastelee Suomen itsenäisyyden tunnustamista

1919-1920

KATEGORIA Yhteiskunta ja politiikka KUMPPANI Päivälehden arkisto
Britannia tarkastelee Suomen itsenäisyyden tunnustamista

Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan myös Britannia alkoi tarkastella Suomen itsenäisyyden tunnustamisasiaa uudelleen. Venäjän tilanteen kehitys ja maahan muodostunut pitkäaikainen sisällissota oli kuitenkin luonut epävarman tilanteen, jota Britannia ei katsonut hyväksi horjuttaa tunnustamalla reunavaltioiden itsenäisyyttä yksipuolisesti.

Pääministeri A. J. Balfour antoi toukokuussa 1919 Suomen hallitukselle suunnatun tiedonannon koskien Suomen itsenäisyyden tunnustamista Britannian toimesta. Tiedonannon mukaan itsenäisyyden tunnustamiseen sisältyi ehto sodan aikana Muurmannin legioonassa palvelleiden suomalaisten kohtelemisesta vapaamielisellä tavalla ja myöntämällä heille armahdus.

Tiedonanto herätti vielä myöhemminkin epävarmuutta tunnustuksen luonteesta, ja siksi asiaa käsiteltiin vielä mm. Suomen Lontoon-suurlähettilään Ossian Donnerin kirjeenvaihdossa tammikuussa 1920 Britannian tuolloiselle ulkoministerille, Kedlestonin lordi Curzonille.

Lisää Yhteiskunta ja politiikka

Näytä lisää