Kuningatar Elisabet vierailee sankarihaudoilla Helsingissä

Kuningatar Elisabet vierailee sankarihaudoilla Helsingissä

1976

KATEGORIA Yhteiskunta ja politiikka KUMPPANI Urho Kekkosen arkisto
Kuningatar Elisabet vierailee sankarihaudoilla Helsingissä

Ison-Britannian kuningatar Elisabet II on maailman pisimpään vallassa ollut monarkki. Yli 60 vuotta kestäneen valtakautensa aikana hän on todistanut monia kansainvälisen politiikan suuria muutoksia.

Kuningatar Elisabet on vieraillut Suomessa kahdesti. Toukokuussa 1976 valtionvierailua isännöi presidentti Urho Kekkonen (1900-1986). Kekkonen toimi Suomen presidenttinä yli 25 vuoden ajan ja on yksi itsenäisen Suomen merkittävimmistä poliittisista hahmoista.

Kuningatar Elisabet Hietaniemen hautausmaan sankarihaudoilla.

Kuningatar kävelee puolustusvoimien soittokunnan edessä kukkakimppu kädessään.

Kuningattaren ensimmäinen vierailu muistetaan erityisesti kävelystä suomalaisessa metsässä turvakypärä kädessään. Kuningatar kuitenkin tutustui vierailullaan myös moniin Helsingin nähtävyyksiin ja illasti sekä Presidentinlinnassa että presidentin kesäasunnolla Kultarannassa.

Kuningatar Elisabet tutustumassa suomalaiseen palokuntaan.

Kuningatar Elisabet ja prinssi Philip Viima-aluksella.

Kuvat ovat osa Urho Kekkosen arkiston kokoelmia, joihin kuuluu sekä presidentti Kekkosen luovuttamaa materiaalia että Kekkosen lähipiirin ja työtovereiden yksityiskokoelmia. Presidentti Kekkonen perusti arkistosäätiön henkilökohtaisesti 18. elokuuta 1970.

Lisää Yhteiskunta ja politiikka

Näytä lisää