Brittien tietoisuus suomalaisesta kansalliskulttuurista levisi laajemmalle vasta 1800-luvun lopussa, kun media alkoi kiinnittää huomiota tsaarin venäläistämishankkeeseen. Sen jälkeen, kun suomalaiset olivat epäonnistuneesti yrittäneet vaikuttaa tsaarin päätöksiin, alkoi yleiseurooppalainen kampanja suomalaisten venäläisvastaisten mielenilmausten puolesta. Suomalaiset toimittajat sekä tieteen ja taiteen edustajat vetosivat ulkomaisiin kollegoihinsa ja tuttuihinsa saadakseen apua, jonka seurauksena älymystö ja aktiiviset edustajat monista Euroopan maista mukaan lukien Isosta-Britanniasta alkoivat tukea suomalaisten oikeuksia.
Ote pamfletista: ”Lyhyt selostus Suomen suhteista Venäjään viimeisen sadan vuoden ajalta osoittaa ne oikeudet ja myönnytykset, joiden perusteella maan autonominen asema määräytyy lain mukaan. Plehven ja Bobrikoffin tyrannia on esittänyt ensimmäisen venäläistämisyrityksensä, joka on myös epäonnistunut.
Venäläiset taantumukselliset yrittävät uudestaan tukahduttaa Suomen ikiaikaiset vapaudet ja supistaa maan pelkäksi Venäjän hallinnon osastoksi. Tsaarin ministerineuvostolle Venäjällä on myönnetty ylin valta Suomen asioista ainakin niiltä osin, kun niiden voidaan tulkita koskevan keisarikuntaa. Tavoitteen saavuttamiseksi on nimitetty senaattoreita, jotka eivät tue Suomen kansallisuutta ja säädetty armeijaverosta konsultoimatta Suomen senaattia tai valtiopäiviä.
Kuten kaikki suomalaiset puolueet ja monet johtavat juristit Euroopassa, myös me katsomme näiden toimien olevan perustuslain vastaisia ja ristiriidassa Porvoon valtiopäiville myönnetyn oikeuden sekä suurruhtinaskunnan vakiintuneiden vapauksien kanssa.
Suomi ei välttämättä tuhoudu täysin lähitulevaisuudessa, sillä sen asukkailla on ehtymätön passiivisen vastarinnan varanto. Vaikka Venäjän hallinto usuttaakin heitä väkivaltaan, voimme toivoa suomalaisten pitävän eleettömän epätoivonsa sinnikkäästi mieluummin kuin heittäytyvän aseellisen vastarinnan kelvottomiin yrityksiin.”
