Helsingin Sanomien ja sen edeltäjän Päivälehden kiinnostus ulkomaankirjeitä kohtaan oli ollut jatkuvaa jo 1880-luvulta lähtien. Päivälehden liberaalin linjan mukaisesti lehti pyrki tuottamaan lukijoilleen tietoa yhteiskunnalliseen avautumiseen liittyvistä muutoksista Euroopassa.
Erityisesti Eljas Erkon toimiessa Sanoma Osakeyhtiön palveluksessa, hänen tiiviit suhteensa Britanniaan näkyvät Helsingin Sanomien ulkomaanuutisoinnissa. Erkko toimi Helsingin Sanomien päätoimittajana ja yhtiön johtokunnan puheenjohtajana. Erkon elämänuraan liittyi myös aktiivinen poliittinen toimijuus. Hän oli ulkoasiainministeriön palveluksessa toimien 1920-luvun kuluessa lähetystösihteerinä ensin Pariisissa vuodesta 1922 lähtien, sitten Tallinnassa vuoden 1924 aikana ja edelleen Lontoossa vuosina 1925–1927.
Vuonna 1938 hän otti vastaan Suomen ulkoministerin tehtävän, jota hän hoiti aina Suomen ja Neuvostoliiton välisen talvisodan puhkeamiseen asti, syksyyn 1939. Erkon poliittinen suuntautuminen oli selkeästi länsivaltoihin päin.
Erityisesti Britannia ja USA olivat Erkolle läheisiä yhteistyökumppaneita, mikä näkyi myös Sanoma Osakeyhtiön toiminnassa ja uutisvälityskanavien muotoutumisessa. Erkko teki aiemmasta Edistyspuolueen kannattajalehdestä Helsingin Sanomista puoluepoliittisesti sitoutumattoman ja samalla yhteiskunnalliselta ajattelultaan länsimielisen uutislehden.
Eljas Erkkoa voidaan hänen henkilökohtaisten näkemystensä pohjalta pitää anglofiilina, jolla oli laaja joukko yhteiskunnallisia suhteita Britanniaan sekä henkilö- että järjestötasolla. Erkon laajat verkostot mahdollistivat vaikuttamisen poliittisen elämän, talouselämän, liike-elämän ja kulttuurielämän saralla. Hänen vaikutusvaltansa näkyi Sanoma Osakeyhtiön johtamisessa ja siinä tehdyissä ratkaisuissa. Erkon aikana monia Britanniaan liittyviä keskeisiä tapahtumia ja murroskohtia pyrittiin uutisoimaan innolla Helsingin Sanomissa.
Päivälehden arkistoista löytyy Eljas Erkon keräämiä kirjeitä hänen lähetystyösihteerin aikaansa varten Lontoossa. 1925-1927. Eräs näistä kirjeistä käsittelee Suomen itsenäisyyden tunnustamisprosessista vuosilta 1918–1919. Ensimmäiset tunnustelut itsenäisyyden tunnustamisen hakemiseksi Britannialta oli tehty jo tammikuussa 1918. Suomen hallituksen lähettiläät Eug. Wolff, Lorenz Kihlman ja Rudolf Holsti olivat käyneet keskusteluja Britannian ulkoministerin A. J. Balfourin kanssa, ja asiaa yritettiin viedä eteenpäin kuninkaalle asti.
Suomen itsenäisyydelle haetun de jure -tunnustuksen osalta prosessi oli kuitenkin varsin monivaiheinen, sillä Suomen sisällissota ja sen myötä ensimmäisen maailmansodan loppukauden aikana voimistunut saksalaissuuntaus viivytti tunnustamista.
